Ekstrakti ajanlaskun alkuhetken rekonstruktiosta:
“Tahdotko sinä olla osa uutta ihmiskuntaa ja elää ikuisesti?”
Aleksei katsoi heihin ja hymyili lempeästi. Kädestään hän tarjosi taivaalta pudonneen rautahedelmän pyhää lihaa. He painoivat päänsä. Keskellä päivää loisti kosmos kirkkaana ja silloin jokin suuri vyöryi maan piiriin. Ihmetystä täynnä he ottivat jumalan itseensä ja luomisen toinen aalto pyyhki heidän ylitseen väkevänä.
”Lapseni, tänään se alkaa. Te olette valitut, te olette Ensimmäiset. Lähtekää siis viimein matkaan.”
Ekstrakti Ensimmäisten Exoduksesta:
Kuolematon matkasi eteenpäin kuten oli tehnyt jo neljäkymmentä vuotta. Hän ei tuntenut kylmää, mutta kietoi viitan tiukemmin ympärilleen. Kirkkaiden silmien loiste kertoi jumalasta. Hän oli yksi ensimmäisistä.
Tuuli ulvoi lopun aikoja. Viimassa aaltoileva ruohikkoinen rinne jatkoi kohoamistaan. Sitten mies näki pohjoisen meren. Kyyneleet kihosivat silmiin ja huulilta pääsi syvä huokaus. Mahtavat aallot murtuivat maahan, joka vielä kantoi jälkiä Viimeisen Rannan Sodista.
Mies istui kauan katsellen merelle. Hän muisti menneet ja tiesi tulevia. Niin paljon oli tehty, niin paljon vielä tekemättä. Niin päivät seurasivat toisiaan. Lopulta mies nousi, ja katsoi viimeisen kerran merta. Sitten hän kääntyi ja lähti kulkemaan kohti kotia. Tuo mies oli Yuri Antikov.
_____________________________________________________________________________________________
Kolhoosi nimeltä kosmos oli näytelmäroolipeli kolhoosilaisista, tutkijoista, pienistä ja suurista tapahtumankäänteistä Elävän jumalan Stalinin ikuisessa valtakunnassa, Pyhässä Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitossa. Näytelmäroolipeli pelattiin lauantaina 9.10.2010 Hankasalmella osana Mikko J. Ryytyn ja Tatu Saarelaisen 60-vuotismuistojuhlaa. Kiitokset kaikille osanottajille.
Kysymykset
kosmoslarp@gmail.com